Florian London Dry Gin

Maistelussa Florian London Dry Gin Saksan Baijerista.

Florian gini on 30 vuotiaan Baijerilaisen Franziska Bischofin tuotos. Franziska on syntynyt maanviljelijä perheeseen, hänen isoisänsä isä aloitti tislaamisen 100 vuotta sitten. Tislaus ei kuitenkaan ole koskaan ollut Bischofin suvun pääelinkeino. Saksassa ja varsinkin eteläisessä Saksassa on paljon pieniä tislaamoja joiden tuotanto on rajoitettua. Vuosittain tislaamot saavat tuottaa maksimissaan 300 litraa uutta alkoholia. Franziskan isoisä ja isä jatkoivat myös tislausta sivutoimisesti.  Franziska valmistui vuonna 2014 sommelieriksi alkoholeista. Franziska aloitti tislaamon pyörittämisen päätyönään ja tislaamo tuottaa nykyään 30 eri tislattua alkoholia ja 15 erilaista likööriä. Tuotteet myydään suoraan asiakkaille ja korkean tason ravintoloille. Franziska aikoo jatkossakin pysyä pientuottajana valmistaen laatua ei määrää. Kesällä 2017 Franziska avaa Destillathekin, myymälän joka toimii myös paikkana tastingeille ja työpajoille. Vuoden 2018 suunnitelmissa on toteuttaa ’Tee oma ginisi’ työpajoja.

Florian giniä voisi luonnehtia pullotetuksi kevääksi, maussa on hienosti tasapainossa monia kukkaisaromeja.  Laventeli, hibiskus, kamomilla jne muodostavat maistuvan kukkaisginin. Gintonikiin kannattaa lisätä appelsiinin kuorta ja mintunoksa niin tuloksena on raikas ja maistuva gintonic. Tonic vetenä toimii hyvin esimerkiksi Thomas Henry.

Alla lainauksia Franziska Bischofin kertomuksesta Florian ginin synnystä.

Florian London Dry Gin

Florian is really special to me. I first created him in spring 2014, when all nature was in flower: lilac, roses, lavender,…

Personally, I quite adore flowery flavours in drinks: wines like Gewürztraminer or Scheurebe, rose liqueurs or eau de vie of quinces, that we already produced.
So I started thinking of how I could use these flowers in a spirit. And Florian was born.
Juniper, rose petals, lilac, lavender, chamomile, hibiscus and elderflower, together with other botanical such as citrus peel and cinnamon made it perfect”
Florian Gintonic

“Florian, the flowering. The multi-faceted Gin genius is a flowering variety. Even if he is cheering with many a palate: lilac, lavender, rose, chamomile, elderberry and hibiscus blossoms thank him”

Florian Gintonic

 

My Friday Ginreview text in Instagram about Florian gin:

Nose: Mild juniper, maybe little lavender too.  Palate: Lot of floral aromas. Flower experience is strong in good way. Florian gin is 45% strong but taste is very smooth. I liked Florian gin taste, floral gins have come my favourite gins nowadays. Florian gin botanicals is in good balance, nothing overrides.

Gintonic: I mixed Florian gin with Thomas Henry tonic water. Gin tonic taste is very smooth and fresh. Liked GT taste with little bitter hint in aroma, blood orange peel in garnishing.

Florian Gintonic

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.